Nuorten juhlat 30 v- kulttuuria, taidetta, osallisuutta ja yhdessä tekemistä!
- Nuorisoverstas
- 5 päivää sitten
- 2 min käytetty lukemiseen

Joensuun Nuorisoverstas ry juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi Nuorisoverstas tarjoaa nuorille mahdollisuuksia kokea iloisia hetkiä, naurua, turvallista yhdessäoloa sekä yhteisöllisyyttä.
Joensuun Nuorisoverstas saa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä avustusta, joka mahdollistaa nuorten tapahtumien järjestämisen. Tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä vastaa osa-aikainen yhteisöohjaaja, joka yhdessä nuorten kanssa suunnittelee ja toteuttaa juhlavuoden tapahtumat. Tapahtumia on tarkoitus järjestää kaikkiaan 19 kpl vuoden loppuun mennessä sopimuskuntien alueella (Joensuu, Outokumpu, Liperi, Kontiolahti, Tohmajärvi, Polvijärvi).
Yhteisöohjaaja aloitti huhtikuussa ja silloin aloitettiin tapahtumien suunnittelu nuorille suunnatulla kyselyllä, jossa he saivat kertoa toiveitaan ja ideoitaan juhlavuoden tapahtumien suhteen. Kyselyyn vastasi 18 nuorta ja kyselyn ulkopuolelta ideoita tuli vielä 5 nuorelta.
Nuorilta kysyttäessä miten he itse haluaisivat juhlistaa juhlavuotta, ovat he toivoneet taide- ja kulttuurilähtöisiä työpajoja ja tapahtumia. Toiveissa tuli esiin mm. Ilmaisutaide, sirkus, liikunta, taidenäyttelyt ja keikat.
Tämän pohjalta olemme lähteneet luomaan yhdessä nuorten kanssa juhlavuoden tapahtumia niin, että nuorilla on mahdollisuus kokeilla monia erilaisia asioita. Tapahtumat kohdennetaan koulutuksen- ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille, mutta ovat kaikille nuorille avoimia. Tapahtumista ilmoitetaan Joensuun Nuorisoverstaan somekanavilla, sopimuskuntien etsivien kautta sekä nuorten verkostojen kautta. Osaan tapahtumista tarvitaan ennakkoilmoittautumista rajattujen osallistujamäärien takia.
Toukokuussa järjestetään Nuorisoverstaan tiloissa nuorille suunnattu Kirppisviikko 12.-15.5. Nuoret voivat tuoda itselleen tarpeettomia ehjiä ja puhtaita vaatteita ja tavaroita Nuorisoverstaalle ja ottaa tilalle itselleen uutta ja tarpeellista vaatetta tai tavaraa. Kaikki tuotteet ovat nuorille ilmaisia. Tällä mahdollistetaan se, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus tehdä tarpeellisia löytöjä.
28.5. Nuorisoverstas goes Sirkkalan black box. Teemana iltapäivässä on elämänvalinnat ja pääpuhujana toimii Roni True. Roni True on suomalainen räppäri, somevaikuttaja ja kokemusasiantuntija. Hänet tunnetaan työstään rikostaustaisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa. Ronilla on oma YouTube-kanava nimeltä TrueCast Suomi, jossa hän haastattelee erilaisia vieraita ja käsittelee yhteiskunnallisia aiheita. Paikalla on myös eri toimijoiden esittelypisteitä, joista voi poimia itselleen uusia suuntia.
Juhlavuosi huipentuu lokakuussa Ravintola Kerubissa järjestettävään nuorten ilmaiskonserttiin, mutta siitä lisää myöhemmin 😉
“Nuorisoverstas goes...”-julkaisut löydät joka kuukausi Nuorisoverstaan blogista, jossa kerrotaan Verstaan tulevista tapahtumista. Kannattaakin siis seurata Nuorisoverstaan somekanavia tarkkaan! Luvassa on monenlaista toimintaa!
Tehdään yhdessä Nuorisoverstaan juhlavuodesta sellainen, jota muistellaan iloisin mielin vielä vuosienkin päästä!
Mari Roivas
Tapahtumakoordinaattori
Joensuun Nuorisoverstas ry